Pohdintaa alitajunnasta..

Kuulin jossain lauseen, "ohjaako toimintaamme tietoisuus vai alintajunta?" En voi ikävä kyllä kertoa lähdettä kun en muista. Se ehkä vain tarttui jostain mainoksesta alintajuntaan ja nousi tänään pintaan.

Voit kysäistä nyt vaikka Googlelta mikä on alitajunta ja mikä tietoinen mieli, jos et vielä tiedä. En ala pitämään aiheesta minkään sortin luentoa, kunhan pohdin vain kirjoittamalla tänne. 

Kun olet tarpeeksi pohtinut aihetta, huomaat, ettei alitajunta ole ollenkaan viaton toiminnassasi ja valinnoissasi, eikä varsinkaan unissasi, jotka kertovat aika paljon kuka ihminen on. Itselläni ainakin unet kertovat minulle paljon enemmän peloistani, haluistani, toiveistani ja ikävästäni kuin valveilla tapahtuva "järkeily". Alitajunta heittelee esiin tarpeesta, ja erityisesti kun en tarvitsisi, kaikki elämäni aikana, jonnekin syvälle jääneet tunteet, tiedot ja uskomukset. Joskus toimin ymmärtättä miksi toimin kuten toimin. Ehkä siksi juuri lapsuus on erityisen tärkeää aikaa! Kuvittele jos sairastut vanhana muistisairauteen ja enää alitajunta toimii, elämmekö silloin hyvää vai pahaa unta lapsuudesta, vai niitä aikoja kun yritimme kovasti korjata lapsuuden traumojamme? Viimeisenä muistista, ikävä kyllä uskon poistuvan lapsuuden ja nuoruuden. Ja olen sen isoäitini kohdalla nähnyt käytännössä.

Heräsin aiheeseen keskustellessamme lastemme toiminnasta. Jälkikäteen on aina hyvä olla viisas. Olen huomannut lastemme kohdalla, heidän pyytävän asioita mieluiten isältään. Minulle puhutaan ehkä henkisistä elämän solmuista enemmän. Kasvattajana minä olen kuitenkin se "ei" tyyppi ja lastemme isä on se "kyllä" tyyppi". Joskus tuntuu, ettei hän kiellä mitään lapsiltaan, kun minä taas olen kieltämässä kaikkea.

Tästä pääsemme nyt lasten alitajuntaan. Olen huomannut erityisesti kotona asuvan kuopuksen kohdalla seuraavaa: Kun pyydän häntä tekemään jotain mikä ei ole hänelle juuri nyt mieleen, esim. kotitöitä, minulle usein ensin sanotaan "ei" tai jotain muuta äidin mieltä ylentävää. Miksi heidän isänsä saa lapsiltaan aina kaiken heti kun pyytää? Isä kysyy, "voitko tehdä?" Lapsi tekee jo samalla kun sanoo "kyllä". Kyse ei tässä kohtaa ole pelon sekaisesta kunnioituksesta ja rankaisun pelosta. Kyse on jostain, jota itse haltioituneena katselen sivusta. Onko kyse  halusta antaa vastalahja, rakkaudesta ja ehkä jostain mystisestä asvostuksesta josta olen kateellinen?

 Väliin kuuntele elämän outoja voimia! 

 https://youtu.be/alCpNTwUato?si=2s4x3G-oQbXMtupw

En tiedä sinun ajatuksiasi tästä, mutta pohdimpa vain Jumalan rakkautta Isänä. Miksi on niin vaikeaa elää ja tehdä Jumalan tahdon mukaan? Olen tainnut kohdistaa uskoani väärään kohtaan. Olen katsellut vaatimuksia ja kieltoja, olen tullut vihaiseksi, sillä en saa oltua niin "hyvä" kuin Jumala laissaan vaatii. Yritänkö siis vihasta ja pelosta käsin täyttää taivaallisen Isämme vaatimuksia? 

Alitajuntani tuo minulle jostain vaativan ja vihaisen "ei käy" Jumalan. Se on kuitenkin valhe, jonka olen joskus alitajuntaani oppinut. Raamatun Jumala kun taas on Rakkaus, joka itse syntyi Isän Pojaksi ja kuoli ristillä. Lainrikkojaa piti rankaista lasten, joihin minäkin kuulun, tottelemattomuudesta. Oikeuden piti tapahtua, vaikka Isä kuinka minua rakastaa. Hän ei kuitenkaan kestänyt synneistäni huolimatta nähdä minua ristillä, tietäen etten enää nouse, niin kuin en minäkään kestäisi nähdä minun lapsia. Raamatun Jumala on oikea, aito ja elävä Jumala. 

Rakkaus sanoo "kyllä" kaikkeen hyvään. Kaikkivaltias Raamatun ilmoituksen Isä sanoo joka ikiseen asiaan "kyllä" mitä pyydän Hänen omaisuudestaan. Isä sanoo ainoastaan "ei" asioihin, jotka eivät ole hänen ja voivat kadottaa lopullisesti lapsen. Isä sanoo "ei" kun haluat varastaa tai haluat muuten vain toisen omaa. Hän sanoo "ei" tappamiseen ja kaikkeen mikä rikkoo hänen luomaansa hyvää elämää. Pahuus ei ole Hänen lahjaansa meille. Elämässä Hän taas sanoo kaikkeen "kyllä". Hyvä siis, että pyysin saada elää, nähdä totuuden ja kävellä valaistua tietä. Hyvä siis, että pyysin saada elää ikuisesti. Hyvä, että pyysin uskoa Hänen rakkauteensa.

Jospa vain minun alitajuntani ottaisi tästä itseensä muiston. Kun Isä pyytää seuraavan kerran, olisin iloinen, että saan palvella. Olisin tekemässä jo ennen kuin suustani tulee Isän omat sanat "kyllä". Sillä vain rakkautta saava osaa rakastaa.

Luukas 7:47-48

"Sentähden minä sanon sinulle: tämän paljot synnit ovat anteeksi annetut: hänhän näet rakasti paljon; mutta jolle vähän anteeksi annetaan, se rakastaa vähän." Sitten hän sanoi naiselle: "Sinun syntisi ovat anteeksi annetut"."

1. Johanneksen kirje 4:10-19

"Siinä on rakkaus — ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi. Rakkaani, jos Jumala on näin meitä rakastanut, niin mekin olemme velvolliset rakastamaan toinen toistamme. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Jos me rakastamme toinen toistamme, niin Jumala pysyy meissä, ja hänen rakkautensa on tullut täydelliseksi meissä. Siitä me tiedämme pysyvämme hänessä ja hänen pysyvän meissä, että hän on antanut meille Henkeänsä. Ja me olemme nähneet ja todistamme, että Isä on lähettänyt Poikansa maailman Vapahtajaksi. Joka tunnustaa, että Jeesus on Jumalan Poika, hänessä Jumala pysyy, ja hän Jumalassa. Ja me olemme oppineet tuntemaan ja me uskomme sen rakkauden, mikä Jumalalla on meihin. Jumala on rakkaus, ja joka pysyy rakkaudessa, se pysyy Jumalassa, ja Jumala pysyy hänessä. Näin on rakkaus tullut täydelliseksi meissä, että meillä olisi turva tuomiopäivänä; sillä sellainen kuin hän on, sellaisia mekin olemme tässä maailmassa. Pelkoa ei rakkaudessa ole, vaan täydellinen rakkaus karkoittaa pelon, sillä pelossa on rangaistusta; ja joka pelkää, se ei ole päässyt täydelliseksi rakkaudessa. Me rakastamme, sillä hän on ensin rakastanut meitä."