Tietämisen vastakohta? (muokattu)

Eräs psykoterapeutti kerran kysyi "Mikä on tietämisen vastakohta".Minä ajattelin ensimmäisenä sen olevan "tietämättömyys"?

Jos mietin "tietämättömyyttä", se on minusta kuin tyhjä paikka, tila jonka voi täyttää tiedolla. Eli mielestäni tietämättömyys on tyhjyyttä, joka odottaa tietoa saapuvaksi paikalle. Siis tieto on totuuden näkemistä.

Mietitäänpä hetken meidän ihmisten kallonsisäistä toimintaa. Jumala on luonut meille hienon "elimen" joka vastaanottaa ja säilöö tietoa. Kun ihminen on tietämätön jostakin asiasta, onko siinä kohtaa aivoja tai ajatuksia tyhjä kolo? Tämän psykoterapeutin mukaan ei ole. Me täytämme aina tyhjän tilan jollain. Minä uskon kyllä sen! Me täytämme tyhjän tilan mielikuvituksellamme. Jos emme tiedä asiaa, me kuvittelemme asian, teemme simulaation, rakentaen sen jo koetuista tunteista, eletystä elämästämme, kohtaamisistamme muiden ihmisten kanssa ja siitä informaatiosta, jota ympäristömme on siihen saakka meille antanut. Ja usein luomamme simulaatio asiasta on kaikkea muutaa kuin totta, tai totuus.

Siksipä minäkin uskon, että tiedon ja totuuden vastakohta onkin mielikuvitus ja valhe, eikä tyhjä tietämättömyys. "Luulevaisuus" kuten Raamatussa sanotaan.

Todellinen hetki on läsnä vain tässä nyt. Tulevaisuus on ainoastaan simulaatioita ja menneisyys muistoja jotka vääristyvät hieman joka kerta kun ne vedetään ulos tarkasteluun. Ne eivät ole tarkkoja, ja mielemme muuttaa niitä helposti.

Jos tulen ulos simuloivasta mielestäni huomaan mikä on totta tässä hetkessä. Mitä huomaan? Minä sain juuri armosta uuden päivän ja ulkona näkyy olevan pilvistä. Minä hengitän ja kuulen linnut, hiljaisuuden ja kellon tikityksen. Tiedän missä olen. Näen Jumalan suuret teot ja ihmeet ympärilläni, sillä olen hengissä ja soluni työskentelee, pihalla kasveilla on voimaa kasvaa ja kukkia. Tämä hetki on suurin ihme mitä olen koskaan nähnyt. Minua rakastetaan ja olen turvassa. Otan Raamatun, näen Sanan ja uskon tiedon Jumalasta olevan totta läpi aikojen. Läpi epävarman tulevan ja hatarien muistojen. Niin kuin uskon kaiken mitä nyt näen olevan totta.

Kauaa en jaksa kuitenkaan ihastella totuuden ihmettä, vaan vaivun omiin ajatuksiin. Pohdin usein mitä ihmiset tekevät ja ajattelevat, annan mielikuvitukseni joskus rakentaa hurjiakin simulaatioita toisten ihmisten ajatuksista. Usein teen simulaation tulevista tapahtumista, suunnittelen jo valmiiksi tapahtumia ja keskusteluja. Voi kuinka usein petynkään toisiin ihmisiin ja olosuhteisiin, koska todellisuus ei vastannutkaan yhtään simulaatiotani. Nuorempana rakensin valtavia simulaatioita tulevasta perheestä, avioliitosta, opinnoista, työstä ja millainen minusta tulisi. Tottakai sairastuin masennukseen kun totuus olikin aivan eri näköinen.

Johannes 14:6-7 "Jeesus sanoi hänelle: "Minä olen tie ja totuus ja elämä; ei kukaan tule Isän tykö muutoin kuin minun kauttani. Jos te olisitte tunteneet minut, niin te tuntisitte myös minun Isäni; tästälähin te tunnette hänet, ja te olette nähneet hänet."

Joskus mietin vihollisiani. Olen tullut tulokseen, että oma mielikuvitukseni on ainoa viholliseni. Hyvä mielikuvitus voi joskus olla siunaus. Mutta useimmiten se on kirous. Se saa minut suuttumaan ja vihaamaan lähimmäisiäni turhaan. Kun kommunikaatio lähimmäisen kanssa jää puuttelliseksi, en kysy ymmärsinkö oikein, vaan täytän aukot omalla mielikuvituksellani. Sen vuoksi kommunikoinnin opettelu on meille langenneille erityisen tärkeää. Meidän jokaisen syntiinlangennut mielikuvitus luo usein negatiivisia ajatuksia. Esimerkkinä: Jos kohtaan toisen ihmisen, joka ei hymyile minulle ja mielestäni välttelee minua, valheellinen simulaatio tilanteesta on valmis ja todella usein uskon sen. Minun oma ajatus loukkaa tunteitani ja kuva, sekä muisto ylpeästä, itsekkäästä, töykeästä ja vihamielisestä ihmisestä on mielessäni valmis. Suojellakseni itseäni en enää koskaan hymyile hänelle, enkä uskalla lähestyä häntä. Apua! Ehkäpä hän ajattelee minusta täsmälleen samoin. Pahimpina aikoina tätä sitten pohditaan toisen ystävän kanssa ja noin vain kahdeksatta käskyä on rikottu. Se on suorastaan murskattu! Totuus kuitenkin on luultavasti jotain ihan muuta. Enhän voi tietää totuutta ellen kysy, ja ellei minulle sitä sanota.

Joskus me kyllä teemme julmuuttamme ja tietäen tyhjän, tiedottoman tilan toiselle. Tiedämme miten oma mielikuvituksemme sairastuttaa meitäkin. Paras tapa rangaista lähimmäistä onkin hiljaisuus ja vastaamattomuus. Vastaamattomuus ja tahallinen mykkäkoulu jättää toisen simulaatiolimboon, josta vain ratkaisun antaja voi päästää. Me saatamme kostaa jonkin oman tunteemme ajatuksella: "Siinäpähän miettii, mitä on tehnyt".

Toivoisin kuitenkin, että me kaikki näissä tilanteissa, joissa helposti valehtelemme itsellemme, valehtelisimme sitten edes positiivisia ja hyviä asioita lähimmäisistämme. Näin autamme myös itseämme.

Filippiläiskirje 4:8 "Ja vielä, veljet, kaikki, mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa;"

Olen usein kuullut seurakunnasta joka on varmastikin mielikuvitustemme tuotetta. Me rakennamme usein haavekuvaa yhteisöistä ja väistämättä petymme. Sillä totuus meistä ihmisistä ei ole kaunis. Vain Totuus Jeesuksesta on totta, ja tavoiteltavaa. Meille on kirjoitettu silmiemme eteen tieto, ettemme voi pettyä Jumalaan. Meillä on tieto samassa kirjassa langenneesta ihmisestä, mutta silti me onnistumme valehtelemaan itsellemme itsestämme ja siksi usein petymme ja katkeroidumme. Mitä jos näkisimme ettemme todellisuudessa pety seurakuntaan tai ihmisiin, vaan siihen omaan valheelliseen mielikuva rakennelmaan, joka saa meidät odottamaan liikoja langenneessa maailmassa? Osaisimmeko olla armollisempia toisillemme? Voisimmeko olla olettamatta ja luulematta? Emme katsoisi toisiamme vaan yksin Jeesusta, ja Jeesuksen läpi sisaria ja veljiä, meille rakkaita ihmisiä. ‭

Sananlaskut 14:30 "Sävyisä sydän on ruumiin elämä, mutta luulevaisuus on mätä luissa"

Itse tahdon oppia tunnistamaan itsessäni valheen, etten syyttäisi toisia pettymyksistäni. En tahdo asettaa turhia vaatimuksen kantamuksia lähimmäisilleni. Enhän niitä itsekään jaksa kantaa. Tämä kirjoitus oli alunperin julkaistuna ihan toisenlainen, muokkasin sitä paljon. Tulen jakamaan alkuperäisen tekstin kahteen osaan, ettei tekstistä tulisi kovin pitkä. En tiedä montako kuukautta seuraavaan tekstiin menee, mutta sitä ennen, rukoilen ‭

Psalmit 119:160

"Sinun sanasi on kokonansa totuus, ja kaikki sinun vanhurskautesi oikeudet pysyvät iankaikkisesti."

‭Johannes 17:17

"Pyhitä heidät totuudessa; sinun sanasi on totuus."