Uutta sarastaa, vai vanhaa?
Avioliitossa oleva tyttäreni suositteli vanhemmilleen "kimpassa" kortteja. Nämä kortit, jotka tyttäreni suosituksesta tilasin, ovat ilmeisesti tarkoitettu pariskunnan puhumattomuuteen. Meillä ei puheesta ole puutetta, mutta korttien aiheet ovat mukavia ja treffeillä usein otamme keskustelun aiheen korteista. Eilen odotellessa poikaamme konsertista, keskustelimme korttien antamilla aiheilla vain viihtyäksemme. Olemme puolison kanssa hyviä kuluttamaan aikaa vain yhden kortin parissa, ja digikortteja on yli 300. Odottaessamme korteista tuli kysymykset "Mikä vuosi on elämäsi paras vuosi?" ja "mikä on paras asia iässäsi?". Ajattelin siirappisesti sanoa puolisolle ensimmäiseen kysymykseen "kun tapasin sinut". Puolisolla oli sama ajatus, mutta hetken keskusteltuamme tulimme tulokseen menneistä vuosista, niitä ei voi laittaa paremmuus järjestykseen, eikä parasta vuotta halua takaisin.
Elämämme paras vuosi ja aika on nyt. Tähän kuluvaan vuoteen sisältyy toivoa, sillä emme tiedä huomisesta. Nyt voin vaikuttaa tekoihini, valintoihini ja sanoihini. Voiko parempaa aikaa olla olemassa.
Mikä on parasta 42 vuoden ikäisenä? Olen hyväksynyt sen etten tiedä mitään, eikä minun tarvitse todistella tietoni määrällä kuin olisin 30 vuotias. Voin sanoa vihdoin menettämättä mainettani "en tiedä". Voin viimein olla oikomatta toisen ihmisen tietoa, vain ollakseni tietävämpi kuin tuo toinen. Voin antaa hyvillä mielin 25 vuotiaan olla oikeassa ja hymyillä, että tiedän jotain mitä hän ei tiedä. Hän ei vielä tiedä, että hänestäkin tulee tietämätön 20 vuoden kuluttua, ja että tiedolla jota hän nyt tietää, ei silloin ole mitään merkitystä. Turhaan väittelee ja turhaan riitelee. Tämän ikäisenä tiedän, että oikeassa olemisesta ei tule saamaan mitään palkintoa. Ja ne harmaat hiukset! Ei haittaa. Nuoremmaksi en haluaisi, enkä palata menneisiin vuosiin, olkoonkin kuinka ihania tapahtumia pullollaan.
Aviomieheni on tänään 45 vuotias. Hyvää syntymäpäivää Toni, elät parasta aikaa elämästäsi ja me molemmat olemme vielä hengissä ja meillä on hurjan hauskaa yhdessä. Suokoon Jumala näitä päiviä lisää.
Elämässä on raskaita asioita juhlaan sekoitettuna. On huolia läheisistä, on sairautta ja kurjuutta, mutta on keskinäistä rakkautta ja sitäkin suurempaa Jumalan rakkautta ja ylenpalttista huolenpitoa. Rakkaus ja Jumalan armo ei lopu, siitä olen varma. Jumala luo uutta ja se nousee lopulta mullasta. Mutta mikä on maan mausta ja elämän kärsimyksestä nouseva uusi verso? Sen kasvu ja voima on lähtöisin ikiaikojen takaa, ajalta ennen maata ja kärsimystä. Onko se siis uutta vai vanhaa? Uusi on niin vanhaa, että se tietää enemmän kuin minä, mutta ei leuhki sillä vaan odottaa kärsivällisesti. Se iloitsee kun Totuus kirkastuu lasten kasvoille, tehden vastasyntyneeksi jälleen.
"Ravitse aamulla meitä armollasi, suo meille iloa ja riemua kaikkina päivinämme. Suo meidän iloita yhtä monta päivää, kuin olet nöyryyttänyt meitä, yhtä monta vuotta, kuin olemme kovaa kokeneet. Saakoot palvelijasi nähdä sinun tekosi ja heidän lapsensa sinun kunniasi. Ja tulkoon osaksemme Herran, meidän Jumalamme, laupeus. Suo menestyä meille kättemme työn; niin, suo menestyä meidän kättemme työn. " Psalmi 90:14-17
Lopuksi haluan kertoa uudesta harrastuksestani tekoäly taiteen parissa. Jatkossa Blogin kuvat taiteilee tekoäly, katsotaan mitä saamme yhdessä aikaan.